Äidin kaapin kätköistä löytynyt retrokahvikuppi sai uuden elämän neulatyynynä. Tein vihreästä joustofroteesta pumpulilla täytetyn palleron, jonka kiinnitin kuppiin pienellä määrällä sprayliimaa. Aika söpö, eikö?
16.3.2011
Oma pipo
Tämä talvi on ollut varsinainen pipotalvi.. Joululomalla sain aikaiseksi tämän pipon itselleni. Kudoin sen kahdella langalla; Novitan seiskaveikalla ja Rose mohairilla. Malli tuli taas omasta päästä. Pipo kaipasi myös pientä koristetta, jonka tein pitsistä, koristenauhasta ja mummun vanhasta rintaneulasta.
Huopaa ja helmiä
Löysin kirpputorilta pöydän, jossa myytiin erilaisia huopapalasia, esimerkiksi tällaisia pyörylöitä, joiden keskellä on reikä. Myös aikaisemmassa postauksessa ollut sydän oli tuon pöydän antimia. :) Noista pyörylöistä syntyi puuhelmien kanssa tällaisia koruja.
Näillä tulee puhdasta!
Sain kerran jonkin askartelukerhon kuukauden pakettina saippuamassaa, -väriä, -tuoksua ja -muotteja. Ne odottelivat kaapissa inspiraatiota, joka sitten iski ennen joulua. Laitoin noiden muottien pohjalle silikonileimasimet, joissa oli lumihiutalekuvio. Olin leimannut niillä kullanvärisiä hiutaleita juuri ennen tätä saippuaprojektia, eikä kaikki väri lähtenyt pesusta huolimatta irti. Saippuoihin tuli siis hiukan ylimääräistä kullanhohtoa.. :)
Joululahjoja.. Viimeinkin
Tämän blogin päivityksen kanssa on ollut hiukan hiljaista viime aikoina.. Nyt kevätauringon piristämänä jaksaa varmaankin taas postailla hiukan useammin.. :) Tässä kuitenkin joitakin joululahjapaketteihin eksyneitä näperryksiä.. Tällaisen kaulurin sain väsättyä ja paketoituakin ihan nätisti. Tuon huopasydämen taakse kiinnitin koruneulan, jolla kaulurin yläreunaa saa kurottua kiinni halutessaan.
Lanka on Garnstudion Alpaca Bouclea. Yläreunaan tuli pitsireunus antamaan vähän ilmettä.
27.12.2010
Virkattu pipo
Virkkauskärpänen puri ja pakotti tarttumaan koukkuun. Pikapikaa syntyikin tällainen pipo, jonka veli sai lahjaksi. :)
Tähän pipoon käytin paksuhkoa harmaata lankaa ja otin välillä seuraksi tehostelangan raitoja varten. Harmaa lanka siis kulki läpi koko työn. Silmukat on virkattu takareunaan.
Tähän pipoon käytin paksuhkoa harmaata lankaa ja otin välillä seuraksi tehostelangan raitoja varten. Harmaa lanka siis kulki läpi koko työn. Silmukat on virkattu takareunaan.
Kamun synttärilahja
Löysin Eurokankaasta ihanan palan suklaanruskeaa tähtikuvioista puuvillasatiinia. Koska kamun synttärit olivat lähellä, päätin ilahduttaa häntä tekemällä siitä kassin lahjaksi. Kassi on mukailtu kaavasta, joka löytyi jostakin muinaisesta Suuresta Käsityölehdestä.
Koristeeksi kassiin löytyi hupaisa orava Pienikamarista.
Olkahihnat ovat kauniisti rusetilla.
Kamu näytti pitävän kassistaan. :)
Koristeeksi kassiin löytyi hupaisa orava Pienikamarista.
Olkahihnat ovat kauniisti rusetilla.
Kamu näytti pitävän kassistaan. :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)