3.6.2011

Käsilaukku Prinsessa Ruususelle


Pikkuneiti ekaluokkalainen sai uuden ruusumekon koulun päättäjäisiä varten. Tein mekon kaveriksi tällaisen pienen laukun aika yllättävästä materiaalista: kaitaliinasta. Olin ostanut sen alennuksesta, eikä sitä ollut tullut käytettyä ollenkaan, joten ajattelin ottaa kankaan hyötykäyttöön. :)
Kankaaseen on painettu kauniita ruusuja.

Vuorikankaaksi päätyi iloisenkirjava palalaarilöytö.

Onnenlaukku




Edellisen postauksen tähtikankaan kanssa ostin myös tällaista ihanaa vahakangasta. Sain onneksi laukun kaavat sijoitettua niin, että norsu asettui koristamaan läppää. :) Norsuthan tuovat onnea! Alunperin ajattelin tehdä laukun itselleni, mutta koska tyttäreni ihastui siihen niin kovin, annoin sen hänelle.

Laukusta tuli yllättävän tilava. Sinne mahtuu helposti neidin koulukamppeet tai vaikkapa muutama lankakerä, kalenteri ja muuta tärkeää.. Vuorikankaaksi valikoitui palalaarista löytynyt keltaruskea paisley -kuvioinen kangas.

Kauniit soljet kierrätin eräästä vanhasta laukustani, joka oli jo loppuunkäytetty.

Kääntökassi ystävälle

 Eurokankaasta löytynyt pirteä tähtikuosinen vahakangas ystävystyi saman kaupan ruskean, tähdillä koristetun puuvillasatiinin kanssa. Lopputuloksena syntyi käännettävä kassi ystävän syntymäpäiväpakettiin. Ystävä harrastaa avantouintia ja ajattelin, että tällaisessa kassissa voisi kuljettaa vaikkapa uimakamppeita. :)


 



 Ompelin oman kangasmerkkini ruskealle puolelle. Jätin vahakangaspuolen pidemmäksi ja tein siihen nauhakujan.


Nurinpäin käännettynä kassi suojaa tavaroita pieneltä sateelta.