26.11.2009

Eskarineidin hymy

 


Tänään sain hillomunkin hillokohtaa vastaan nypätä irti jo kauan heiluneen hampaan. Näin söpö hymy meidän neitokaisella on nyt! :)
Posted by Picasa

24.11.2009

Possu kylässä



Tältä täällä on näyttänyt perjantaista saakka. Ollaan oltu koko porukka (miestä lukuunottamatta) ilmeisesti sikainfluenssan kourissa. Muksuilla on edelleen kuumetta, joten eristyksessä saadaan viettää vielä ainakin huominen. Ajan kuluksi viimeistelin junamatkan ratoksi tekemäni pipon. Ohje löytyi Moda-lehden edellisestä numerosta. Tuo kamulleni tekemä punainen pipo on muuten samalla ohjeella tehty. Siinä käytetty lanka on sellaista "epätasaista", joten lopputulos on aivan erinäköinen. Koristeiksi löytyi kahta erilaista vaaleanpunaista nauhaa sekä vaaleanpunainen lasisydän. :)

20.11.2009

Kamun synttäriyllätykset

Ihanalla kamullani oli eilen synttärit ja pitihän sitä jotain loihtia lahjaksi. Olin tehnyt hänelle jo aikaisemmin pipon puuvillalangasta, mutta se alkaa jo näillä keleillä olla hiukan vilpoisa. Niinpä kudoin kirkkaanpunaisesta langasta lämmittävämmän version ja talven kunniaksi koristelin sen kukkasella, jonka keskusta on heijastinkangasta.



Juttelimme kerran leluista ja kamuni kertoi, että hänellä oli lapsena ollut ehkä liikaakin leluja. Yhdestäkään ei ollut tullut sitä tärkeintä, sellaista unikaveria, joka monella lapsella on. Ajattelin että nyt kun kamu täyttää pyöreitä vuosia, on jo korkea aika saada tärkeä nallukka. :) Malli on täysin omasta päästä, joten lopputuloskin näyttää siltä. ;)