27.1.2010

Sairaspäivä kotona kera muksujen



Täällä sitä ollaan kotosalla, sillä kuopukselle iski yskä ja lämpöäkin oli aamulla. Kamun kanssa parantelimme maailmaa puhelimen välityksellä ja päädyimme siihen tulokseen, että tästä elämästä on alettava nauttimaan. Jostain syystä sitä elää sellaisessa väliaikaisessa olotilassa odottaen jotain - vaikka kumpikaan ei oikeastaan edes tiedä mitä. Minä ajattelin ainakin tänään keskittyä asioihin, joista todella pidän, eli lapsistani, valokuvista, näpertelystä sekä laiskottelusta. :)

21.1.2010

Cowl!



Sain ystävältäni joululahjaksi kaksi kerää Garnstudion Kid Silk -lankaa sekä printatun ohjeen ihanan pitsicowlin tekemiseen. Ohje löytyy täältä:

http://www.knitty.com/ISSUEwinter07/PATTicequeen.html



Koska en halunnut omastani aivan niin pitkää (en luultavasti käytä sitä kuitenkaan pään päällä, pelkästään kaulassa), jätin viimeiset 24 kerrosta kutomatta. Koska luin ohjetta hiukan kursorisesti, tulin käyttäneeksi kolminkertaisen määrän helmiä ohjeeseen nähden, mutta eipä tuo haittaa.. :D

Lämmikettä hyytävään kylmyyteen


Tämä talvi on ollut kyllä kutojan paratiisi! Kerrankin on oikein syytä olla useampia kaulahuiveja ja pipoja tyrkyllä ja niitä myös tulee käytettyä. Pipon malli tuli omasta päästä, lankana tällä kertaa Gjestalin Bris, eli villa-soijasekoite. Kaulahuivi on Novitan puroa ja malli norjalainen Baktus, jonka ohjeen löydät alla olevasta linkistä!

http://www.flickr.com/photos/norwayneedles/2963651011/

Kaulahuivi valkoisen pipon kaveriksi


Tuon aikaisemmin tekemäni pipon kanssa käytettäväksi syntyi tällainen kaulahuivi. Koska lankaa ei riittänyt hapsuihin, sain idean käyttää pitsinauhaa ja paljetteja. Varsinainen hienosteluhuivihan siitä tuli! :)

Taulu pienelle prinsessalle

Lapset saivat keväällä uuden serkkutytön. Tämä taulu syntyi hänelle joululahjaksi pitkällisen pähkäilyn jälkeen. Idea huopakukkaan tuli heijastimesta, jonka olen saanut lahjaksi ystävältäni ja tuon joulupallokoristeen olin ostanut jo etukäteen. Nämä sitten päätyivät yhdessä maalattua pinkopohjaa koristamaan.



Tämän lahjan kohdalla ehdin jopa paneutua paketointiinkin kunnolla, joten pitäähän se lopputuloskin näyttää!

Käsilaukku rakkaalle ystävälle



Vaikka en ehtinytkään tehdä itse niin paljon joululahjoja, kuin olisin halunnut, sain sentään tehtyä tällaisen laukun ystävälleni. Kankaaksi päätyi yhden elämän sohvatyynynpäällisenä elänyt kangas ja vuorikankaan löysin Eurokankaan palalaarista. Kaavat ovat Sisusta Tildan tapaan-kirjasta. Ompelukone oli hiukan kenkku, joten jälki ei ole ihan parasta mahdollista, mutta toivottavasti kelpaa! :)




Laukun kaveriksi tein myös tällaisen hiukan erilaisen joulukortin. Harmikseni aamulla leimatut tekstit olivat kuivuttuaan kadonneet paperiin, eikä minulla ollut enää aikaa tehdä niitä uudelleen. :/

Talvista tunnelmaa


Hei taas!

Blogin päivittämisessä on nyt ollut luova tauko, sillä olimme kuukauden mittaisella joululomalla! :)